Blogi

Yleinen käsitys meistä varsinaissuomalaisista on se, että me emme ole kovin innokkaita ottamaan kontaktia vieraisiin ja lämpenemme uusille ihmissuhteille äärettömän hitaasti. Eräs henkilö kertoi kerran, että kun hän tuli Turkuun opiskelemaan, niin ensimmäisen vuoden sai olla aika itsekseen, mutta sitten kun alkoi tutustua niin nyt niistä turkulaisista ei kuulemma pääse eroon. Minä seisoin kerran bussipysäkillä ja eräs rouva alkoi jutella niitä näitä. Siinä sitten säätiedotusten ja bussilinjojen puutteiden päivittelemisen välissä hän kertoi olevansa kotoisin Itä-Suomesta ja tiedusteli, mistä minä olen tänne muuttanut. Ilmeisesti se, että vastailin hänen kysymyksiinsä ja heitinpä rohkeasti ihan omankin kommentin aina jossain kohdin väliin, oli kiistaton todistus siitä, että olin jostain muualta kuin Länsi-Suomesta kotoisin. Hän oli hämmentynyt kertoessani olevani varsinaisuomalainen. Jutustelu on mukavaa Minä juttelen vieraille, paitsi lapsena en sitä tehnyt, koska olin niin ujo, että en puhunut edes perheelleni enkä myöskään teininä, koska silloin oli vaan noloa puhua kenellekään. Mutta siis nykyään saatan olla…

Lue Lisää

Istun ikkunan ääressä ja katson kun oravat leikkivät pihakuusessa. Ottaa päähän, kun muut olivat taas oikeassa. Parin viime päivän aikana oli ihana sää, aurinko paistoi ja pieni pakkanen kipristeli poskilla. Noin kahdeksan kymmenestä, joille ylistin auringon ihanuutta ja ilman raikkautta totesi minulle takaisin, vain hieman eri tavoin ilmaistuna: ”No kyllä se viikonloppuna taas sataa!” Päätin, että en katso säätiedotuksia, johon he ilmeisesti väitteensä perustivat, vaan mietin, että siitäs saavat jos ei sadakaan. Hah. Mutta nyt siis sataa. Mieleeni singahti psykologian professori Svend Brinkmannin lausahdus, jonka siskoni lähetti minulle viestinä eräänä iltana: Jos ajattelet myönteisesti joka päivä, teet lujasti töitä, pyrit olemaan paras versio itsestäsi etkä anna ikinä periksi, niin ei ole mitään rajoja sille, miten perusteellisesti voit palaa loppuun. Mikä siskon ajatus tässä oli, tiedä häntä, varmaankin väärä numero, mutta ei jumituta siihen. (Tässä muuten yksi Svendin haastattelu, joka kannattaa lukea😊) Mietin siis, että tuo toteamus on niin täysin totta.…

Lue Lisää

Olen omasta mielestäni aina pystynyt käsittelemään muutoksia hyvin, olen jopa pitänyt niistä, tuovat vähän vaihtelua. Vaikkapa muutto: muutin pois kotoa 25 vuotta sitten ja olen sen jälkeen muuttanut 13 kertaa, erinäisistä syistä, suurin osa ollut kyllästyminen. Vaan kyllähän hullulta kuulostaa: kun aikaisemman asuintalon eteisaulassa seisoimme tyttäreni kanssa ja minä kerroin tulevasta hissiremontista, joka tehtäisiin kahden vuoden päästä. Tytär kuunteli ja tokaisi ”mut ethän sä täällä sit enää asu”. Ja oikeessa oli, en asu en. Siis mitä, oikeesti, nytkö jo… Mutta nyt on elämässäni tapahtunut muutos, johon en oikein ollut osannut varautua, vaikka tiesinkin sen olevan tulossa, mutta ajattelin, että vasta 15 vuoden päästä. Jännittää kirjoittaa se tähän, koska silloin siitä tulee oikeasti totta, mutta tässä se nyt on, tämä on tapahtunut: tyttäreni seurustelee. Niin siis anteeksi, miten näin pääsi käymään? Juuri letitin hänen hiuksiaan ja ompelin paikkoja ulkohousuihin, joissa oli persuksissa jalkapallon mentävät rei’ät, koska oli laskettu kalliolla mäkeä. Juuri…

Lue Lisää

3/66