Kuukausittaiset arkistot: tammikuu 2019

Väitän, että tämä on meidän kilttien tyttöjen ongelma. Minä ainakaan en kehdannut sanoa, että nyt en tule, olen lounastauolla, järjestäkää kokous toiseen ajankohtaan. Ei, minä juoksin kioskista hakemaan kahvin ja suklaapatukan ja ryntäsin tukka putkella kokouksesta toiseen. Voi luoja, miten olin hyvä! Uhriuduin, näkikö kukaan? Laitoin muut itseni edelle, näkikö kukaan? Jos kukaan ei nähnyt tai tajunnut, niin itse siitä mainitsin ja naureskelin, että on tämä aikamoista menoa. En muuten muista yhdenkään miespuolisen työkaverini koskaan sanoneen, että: “Jätin lounaan väliin, että pääsin tähän tapaamiseen”. Ei, he tulivat silloin, kun heille sopi. Tiukasti olen sitä mieltä, että kilttien tyttöjen ongelma on tämä. Ruokatauko jätetään välistä, koska on niin kiire. Tuohon kiireen tunteeseenkin väitän, että se on oikeasti usein itse aiheutettu. Se on siis todellakin tunne, jälkikäteen olen tajunnut, että näin oli. Asiat olisivat hoituneet toisena hetkenä, jos olisi tarvinnut. Sellaisia tilanteita, joissa piti toimia ehdottoman nopeasti, oli todellisuudessa äärimmäisen harvoin. Niin,…

Lue Lisää

Minulle tulee aika vähän postia, mutta yhden lehden kestotilaaja olen ollut jo vuosia: Voi Hyvin putoaa postilaatikkoon noin kerran kuussa. Aika vähän sitäkään luen, selaan otsikot ja kuvittelen olevani valaistunut. Lehti näyttää myös hyvältä sohvapöydällä, näin meillä käyvät ihmiset huomaavat, miten ihmeellisen ahkerasti jaksan kartuttaa tietämystäni ja paneutua uuteen uraani hyvinvointialan yrittäjänä. Siinä sohvapöydällä on muuten myös kirjastosta lainattuja kirjoja, joiden aiheet liittyvät vaihdellen eri hyvinvoinnin osa-alueisiin: ravitsemukseen, joogaan, henkiseen kasvuun ja muuhun sellaiseen monelle vähän mystiseen aiheeseen. Näitä kirjoja käyn hakemassa kirjastosta, uusin ne kätevästi netissä sallitut kolme kertaa ja vien takaisin lukematta niitä. Moni varmasti miettii nyt, että ei tuollakaan naisella kaikki aivosolut ole läheskään elossa. Tämän toimintatavan taustalla on kuitenkin ihan oikea tahto ja mielikuva siitä, miten istun sohvan nurkassa viltin alla kirjapinon vieressä, juon vihreää teetä ja luen mielenkiintoisia, opettavia teoksia. Ympärilläni on rauha ja viisastun hetki hetkeltä. On kuulkaas melkoisen rankkaa tunnustaa itselleen, että siihen…

Lue Lisää

Tuntuuko sinusta tältä? Eräs lähijohtajasijainen sanoi minulle kerran: “juu, kyllä minä tämän määräaikaisen homman hoidan, mutta vakituiseksi en rupea, ei ole kiinnostusta olla koko firman paskakaivo.” Hänellä oli lähijohtajan työstä muodostunut sellainen kuva, että siinä ei voi miellyttää ketään. Ylhäältä tuli vaatimuksia, joita tiimiläiset eivät nielleet ihan yhtenä palana ja kun uuden asian jalkauttaminen vei aikaa niin ylhäältä tuli heti noottia. Lisäksi ei voi kuulemma enää olla normaalisti työkavereiden kanssa. Aivot vaan sulaa. No ei se mielikuva ihan tuulesta temmattu tainnut olla. Minulla itsellänikin oli usein olo, että uusia tavoitteita ja toimintamalleja toiminnan kehittämiseen tuli sellaisella vauhdilla, että en ollut edes itse ehtinyt edellistä sisäistämään, niin jo olisi pitänyt saada muutosta siihen aikaiseksi. Ihan näin ylimääräisenä sivukommenttina: Käytän tekstissä sanaa lähijohtaja, opin sen kirjallisuudesta. Ennen puhuttiin lähiesimiehistä ja johtajista, pikkupomo-isopomo, näillä termeillä hienovaraisesti tehtiin selväksi, missä asemassa kukin organisaation hierarkiassa oli. Nykyään onneksi on menty siihen suuntaan, että titteleillä ei…

Lue Lisää

3/6