Kuukausittaiset arkistot: toukokuu 2020

Herceg Novi on Kotorin naapurikaupunki, asukasmäärältään hieman isompi ja meidän mielestä reippaasti rumempi. Mutta mitään ei pidä tuomita heti eikä edes välttämättä toisenkaan kerran jälkeen, mutta tänään, kolmannella kerralla, tulimme siihen tulokseen, että se kaupunki vain ei ole meitä varten, vaikka yrittäisimmekin. Ensimmäisen kerran kävimme kyseisessä kaupungissa maaliskuussa, silloin kun oli varsinainen lomakuukautemme täällä Montenegrossa. Siitä kirjoitinkin silloin, miten emme olleet…

Lue Lisää

Eilen oli Johtajalla pitkä työpäivä ja minulla opiskelupäivä, päässä surisi ja väsytti, kun olimme molemmat koko päivän istuneet kaikkein epäergonomisimmassa asennossa, mitä vain voi keksiä. Päätettiin viettää ilta kaupungilla ja yrittää johdattaa ajatukset muualle ja päästä eroon myös siitä tosiasiasta, että kohta tämä elo täällä Välimerellä tulee päätökseen. Vaan reissulla kävikin ihan toisin. Dobrotan kaupunginosa on mitä hienoin kävelypaikka ja paikalliset…

Lue Lisää

Kyllä, siihen pisteeseen olen yksityiselämässänikin tullut, että elämä ilman tietokonetta on haastavaa. Enpä tuota ole aikaisemmin osannut huomata, mutta kun se sanoi sopimuksensa irti, niin ymmärsin olevani pulassa. Alkuviikosta eräänä aamuna nappasin koneen kainalooni ja lähdin terassille kirjoittelemaan. Ruudulla ei kuitenkaan näkynyt mitään, vaikka 84 kertaa painoin käynnistysnappulaa. Sitten ymmärsin syyttää aurinkoa, joka paistoi niin kirkkaasti, että siitä syystä ei ole…

Lue Lisää

3/11