Kategoria-arkistot: Ihan vaan elämää

Tänään lähti tytär takaisin kohti vakituista osoitettamme, reippaasti aamulla hyppäsi bussin kyytiin. Me jäimme johtajan kanssa laiturille vilkuttamaan ja mietimme, miten lähellä onkaan se hetki, kun tuo tyttö lähtee maailmalle, omien sanojensa mukaan ainakin on lähdössä vieläpä erittäin kauas. Siinä bussin perää tuijottaessani noiduin  itselleni oikein superhaikean mielentilan ja mietin jo valmiiksi sitä hänen tulevan lähdön hetken tunnelmaa, vaikka siihen on vielä ainakin lähes kolme vuotta.  Joululoma oli ihan supersiisti. Teinityttö viihtyi kanssamme puolitoista viikkoa, mikä minusta oli aivan huippua. Tosin ensimmäisen kahden päivän jälkeen hän oli niin tylsistynyt, että en usko koskaan enää saavani häntä tänne päin. Täällä ei kiinnostanut edes elokuvat, tylsyys ruokki tylsyyttä. Onneksi kuitenkin oli olemassa puhelin, jota halatessa hän selvisi lyhyistä hereillä olon hetkistä. Kävi hän minun kanssani myös koiraa ulkoiluttamassa muutaman kerran ja yritin viritellä keskustelua, mutta jos olet koskaan ollut tekemisissä teinin kanssa, ymmärrät tehtävän mahdottomuuden. Hetkeäkään en silti näistä yhdessä olon päivistä…

Lue Lisää

Vaikka minä sitä joulumieltä jo löysinkin itselleni, niin silti kuitenkin olo oli kuin selviytyjäleiriltä ulos päästetyllä. Kaikkeni yritin ja omasta mielestä hyvä tuli, mutta siinäkö se sitten oli? En minä siitä saanut sen enempää kiksejä kuin aikaisempinakaan vuosina. Syötiin hyvin ja sitten jokainen löhösi paikoillaan katsoen telkkarista sitä, mitä kaukosäätimen herraksi ehtinyt sieltä valitsi. Mutta olihan oikeasti ihanaa viettää aikaa yhdessä. Pelasimme korteilla, joimme viiniä, juttelimme, kiistelimme, koiran takia piti vähän lenkkeilläkin ja söimme hyvin. Tytär tuli tänne jouluksi ja varmasti jo parin päivän jälkeen pohti miksi ja vaipuikin melko pian puhelinsovellusten maailmaan. Johtaja oli sitä mieltä, että ei enää jouluja kotimaassa ja tänä vuonnakin pitää loppuajaksi lähteä jonnekin. Hän guuklaili aaton jälkeen äkkilähtöjä ihan mihin maahan tahansa, mutta meidän budjetilla se nyt olisi Venäjä, sinne kun pääse tällä hetkellä vaikka kävellen, mutta en suostu lähtemään. Nyt on kuitenkin ihan hyvä. Joulusta on siis selvitty ja nyt palaillaan arkeen. Melkein…

Lue Lisää

Joulu. Joulu oli silloin joskus niin jännittävä, täynnä taikaa, salaisuuksia, lämpöä ja erilaisia tuoksuja. Vahvana oli usko joulupukkiin, joka kelistä huolimatta saapui aina poroilla pihaan ja isä pääsi poroja pitämään, koska oli niille tuttu. Periaatteessa vaikutti kovin siltä, että itse Joulupukki olisi saattanut olla isä, koska hänellä ainakin oli samanlainen kävelykeppi kuin meillä oli vaatehuoneen nurkassa, mutta saattoi olla myös niin, että hän oli oikea Joulupukki, eihän sitä voinut varmasti tietää. Minusta tuli jouluateisti Vaikka yritin vuosikaudet aikuisiällä toistaa niitä lapsuuden joulun hetkiä, niin harmillisesti siitä kuitenkin katosi jotakin oleellista. Lopulta minusta tuli jouluateisti, en enää uskonut joulupukkiin enkä enää jaksanut uskoa jouluunkaan. Varoin vahvasti sen ismin siirtämistä tyttäreeni, kunnes huomasin hänen syntyneen valmiiksi kriittisenä. Joulupukkia emme uskaltaneet kutsua meille enää sen jälkeen, kun tytär kolmevuotiaana kyseenalaisti pukin tietämyksen lasten osoitteista ja nimistä ja lukumääristä. Pukki nimittäin erehtyi meillä kysymään monikossa, että onko meillä kilttejä lapsia. Virhe, eikö Joulupukki todellakaan…

Lue Lisää

3/14