Kategoria-arkistot: Olohuonepsykologiaa

Viime kesänä synnytimme mieheni kanssa päätöksen puolen vuoden sapattivapaasta. Keskustelu aiheesta ei ollut kovinkaan pitkä ja syvällinen, lähinnä yhteinen toteamus, että näin nyt tehdään. Päätös perustui tunteeseen, että iso osa asioista tuntui olevan ihan syvältä ja tekisi hyvää päästä pois niiden vaikutusalueelta. Tyttäreni mielipidettä toki piti kysellä, mutta häntä kiinnosti tasan teinikiinnostuksen verran, joten sen jälkeen mieheni lapsuuden maisemien kutsu Pohjois-Karjalasta…

Lue Lisää

Kaupungilla Olen tämän viikon aikana tutustunut vähän tarkemmin uuteen kotiseutuuni kävelemällä kaupungin keskustassa, selailemalla karttaa sekä Internetin ihmeitä. Yhtenä aamupäivänä kävin kirjastossa, hankin sieltä kirjastokortin ja lainasin tietysti heti nipun kirjoja. Tällä kertaa tosin on vahvasti ajatuksena jopa lukea ne. Lue postaus: Mitä unelmia oikein olen jahdannut? Olin siellä aamupäivällä, joten jos minua ei lasketa, kirjaston kävijöiden keski-ikä oli 71, mutta…

Lue Lisää

Työskentelin ATK:lla ja oli jälleen se kuukauden pahin päivä eli kirjanpito. Välttääkseni tätä ahdistavaa toimintaa, selailin netistä kaikkea mahdollista ja vähän ajan päästä löysin itseni lueskelemasta erilaisia sanontoja ja elämänohjeita, todella noloa myöntää. Älkää kysykö, miten siinä niin kävi, kunhan kävi. Äkkiä mieleeni tupsahti hyvinkin aiheellinen kysymys, että miksi minä niitä luen, jaksanko tehdä kirjanpitoa paremmin, jos edessäni on teksti “nouse…

Lue Lisää

18/18