Kategoria-arkistot: Työelämää

Psykologiassa perfektionismin määritelmä on: “Halu tehdä asiat niin hyvin kuin mahdollista tai uskomus, että täydellisyyttä kuuluu tavoitella” Tunnistatko itsesi?  Minä en, paitsi joissain hassuissa asioissa. Kuten esimerkiksi en pysty nukkumaan, jos lakanat eivät ole samaa sarjaa. Eli jos mennään sillä tyylillä, että tyynyliinassa on perhosia ja pussilakanassa Batman, niin ei pysty, sattuu aivoihin. Ja toinen esimerkki on ruokailuvälineet, ei maistu ruoka, jos haarukka on Savoniaa ja veitsi Ikeasta, ei maistu, ei pysty.  Mutta eihän tuollaisia kehtaa julkisesti myöntää ja ettehän te kenellekään kerro, joten olen oppinut elämään sen kanssa eli kiireesti aina itse pyrin meillä kattamaan pöydän ja vaihtamaan lakanat ja kylässä.. no se on vain kestettävä eihän tällaisesta naurettavasta asiasta voi numeroa tehdä..  Muutoin kuitenkin olen aika Huoleton Helena ja teen hommia sellaisella “ihan hyvä riittää” -mentaliteetilla. Olen myöskin eräänlainen “hei kokeillaan nyt tätä” -tyyppi enkä oikein jaksa miettiä toimiiko homma vai ei, näkeehän sen sitten. Se ei ilmeisesti…

Lue Lisää

Tilanteeni oli siis äkillisesti se, että olin luvannut miehelleni jättää kaikki nykyiset työni (tai siis ei niitä ole kuin kolme tai neljä; sama ala, eri paikat ja tehtävät) ja lähteä 600 kilometrin päähän kaupunkiin, jossa tunnen kolme ihmistä. Ajatukseni oli, että kyllä tekevä töitä saa ja yhä olen sitä mieltä, mutta ei siellä pihamaalla taida kuitenkaan työnantajia olla jonoksi asti minua odottelemassa. Niinpä oli pakko aloittaa ihan oikea, aktiivinen työnhaku. Jostakin näkökulmasta katsottuna, voisi ajatella, että olin ottanut urallani hiukan takapakkia ja minua jännitti kovin se, että keskustelu työhaastattelussa kääntyy seuraavanlaiseksi: “Niin tuota, sinä olet siis palannut ihan perustyöhön, ymmärsinkö oikein?” “Kyllä.” “Et siis enää ole esimiehenä?” “En.” “Teet siis ihan suuhygienistinä hommia, ihan perushommia?” “Kyllä.” “Haluaisitko tehdä esimiehen tehtäviä?” “En.” “Ööö…joo…no..me täältä soitellaan, jos tarvitaan…” Kuvittelin vahvasti, että se ei ole niin hienoa ja kannustettavaa, kun palaa takaisin lähtöruutuun. Kukaan kun ei koskaan kyseenalaista eteenpäin punnertamista ja aina vain…

Lue Lisää

Kun lomat loppuu, kesä ohitse on, vuosi kulkee jälleen uuden ympyrän… Näin kauniisti lyyritteli ja luritteli Suurlähettiläät aikoinaan ja ajatus tuollaisenaan on hyvin vahvasti monen mielessä, vaan eihän se kesä oikeasti siihen lopu, että mennään töihin, paitsi jos se loma on syyskuussa. Tänäänkin on aamun lämpötila 15 celsiusta ja aurinko paistaa täysillä, kyllä minusta on vielä kesä, vaikka italialaisten mielestä ehkä ei. Mieheni totesi  eilen illalla, että “jaahas, se alkaa monella olla huomenna työhön paluu, sitten pitäisi taas jaksaa 11 kuukautta”. Hän itse on sen verran onnellisessa asemassa, että on ollut jo viikon töissä, joten hänellä on vähän vähemmän kärsittävänä ja oikeus kommentoida vahingoniloisena. Aika vähän kuulee ja näkee positiivisia kommentteja työhön paluusta. Onhan se nyt helvetin mukavaa loikoilla terassilla viinilasi kädessä ja lukea Tex Willereitä. (Tekeeköhän sitä muuten kukaan enää…?) Mutta jaksaisiko oikeasti jatkuvasti? Eihän silloin olisi enää lomaa. Onko se töissä olo oikesti kärsimystä, no joillekin varmasti on,…

Lue Lisää

3/14