Oletin niin

Oletin niin

Sain noottia, että blogini on ollut kovin hiljainen. On kuulemma käyty moneen kertaan katsomassa, mutta ei mitään eloa, mikä minua oikein vaivaa, oli mietitty. Minua vaivasi loma ja pienessä aivokopassa muodostamani pari olettamusta:

1. Kaikki muutkin ovat lomalla

2. Ketään ei kiinnosta lukea juttujani lomalla

No muiden loma-aikatauluista nyt en niin tiedä, mutta tuskin kaikki samaan aikaan olivat, joten hiukan liian yleistävä toteamus. Tunnistatko sinä, miten helposti sitä tekeekään tuollaisia yleistyksiä ja sitten toimii niiden mukaisesti, vaikka ne eivät pitäisi lainkaan paikkaansa. Mutta kakkosolettamus, se oli kyllä suomalaisuuden huipentuma. Siinä pohdin itsekseni, että minä juttuineni olen tylsä ja häiritsen muita pari kertaa kuukaudessa, joten kohteliaisuudesta annan muiden olla rauhassa, edes tämän heinäkuun. Mieleenikään ei tullut kyllä se, että eihän kenenkään näitä pakko ole lukea. Nämä kaksi ajatustapaa ovat ihmismielen mielenkiintoisia vinksahduksia.

Olettamus. Oletamme usein tietävämme, mitä toinen tarkoittaa, haluaa, tarvitsee… Parisuhteessa se on aivan päivänselvää ja olettamuksista tai siis niiden toteutumattomuudesta syntyvät mökötyskohtaukset ovat yksi parisuhteen peruspilareista. (Kannattaa huomioida, että en ole parisuhdeterapeutti) Mutta työpaikoilla olettamukset olisi suotavaa jättää kokonaan pois. Jos siis yhtään huomaat miettiväsi, mitähän työkaverisi, pomosi tai tiimiläisesi tarkoitti, kysy. Koska vain noin 0,85% mahdollisuudella pystyt itse arvaamaan oikean vastauksen. Minä esimerkiksi olen monesti olettanut ja pieleen on mennyt. Olen olettanut, että muut tietävät, mitä ajan takaa ja minkälaisen muutoksen haluan, vaikka kommunikointini on ollut hyvinkin vajavaista. On varmaan turha avata sen enempää, miten, ei niin hyvin, nämä tapaukset ovat päättyneet.

Itsensä väheksyminen. Mieheni on Pohjois-Karjalasta, mutta voisi luulla, että hän on yhdysvaltalainen, itsetunto on sen verran kova. Vähän olen häneltä jo oppinut, mutta ihailen suuresti hänen kykyään antaa muiden ymmärtää, miten hyvä hän on missä tahansa, mihin hän ryhtyy. Hän käyttää sujuvasti ilmaisua: “Mä oon sitten hyvä!” lausuen sanat kädet sivuille levitettyinä. Minunhan olisi oikeasti pitänyt ottaa mallia ja ajatella, että kirjoitan ihmisille lomalukemista, koska tottahan toki minun jorinoitani halutaan lukea niin riippumatossa kuin laiturin nokassakin, koska mä olen hyvä. Enni Mustonen ja Reijo Mäki, vaviskaa, rikon myös genren rajoja…

Mikä meitä suomalaisia siis vaivaa? Miksi oikeasti on niin vaikeaa kehua itseään? Aika vaikea sitä on puurtaa eteenpäin, jos itselleen kokoajan hokee, että älähän nyt tyttö, älä häiritse muita, pidä ääntä vasta sitten, kun on tarpeeksi hyvää juttua, mutta silloinkin ihan varovasti vaan.

Piru vie, tästä päivästä lähtien sanon peilikuvalle joka aamu: “Hemmetti, miten hyvältä sä näytät ja kohta sulla on tyttö kuule kustannussopimuksia joka sormella valittavana.” Totuuden torvi takaraivossa mutisi heti, että “aika vaikee tohon on ens huhtikuussa vielä uskoa.”

Ei kuitenkaan kuunnella sitä. 

Kehu sinäkin itseäsi, usko itseesi ja lopeta se olettamusten tekeminen. Ainoa olettamus, mikä kannattaa tehdä, on, että kaikki ovat kiinnostuneita juuri sinusta. Sitä olettamusmallia minäkin ajattelin nyt kokeilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *