Voiko kesäihminen löytää talven ilon?

Voiko kesäihminen löytää talven ilon?

Iso osa suomalaisista kokee syystalven, tai no varsinaisen talvenkin, erittäin raskaana aikana, kuten minäkin. Tälle väitteelle minulla ei kyllä ole mitään tutkimustuloksia esittää, vaan yleistyksen perustan havainnointiin oman perheeni sisällä. Talvi koetaan siis raskaana, väsyttävänä, inhottavana, kylmänä, joka on synonyymi inhottavalle ja kaikin puolin vain epämiellyttävänä. Pimeääkin on ja se on tällaiselle kesäihmiselle kyllä kova paikka.

Lapsena talvet olivat supersiistejä. Lunta oli korviin asti ja pulkkaa raahattiin pitkin hankia metsässä ja etsittiin täydellistä laskupaikkaa. Jaksettiin kantaa saunalta vettä ämpäritolkulla pihakallioille, että saatiin jäämäki ja sitä laskettiin muovipussien kanssa. Vitsi mitkä vauhdit! Hiihtäminen jäällä ja pelloilla oli mukavaa yhdessäoloa ja kotiin tultaessa äiti paistoi lettuja ja keitti kaakaota.

Aikuisena kokee talven jotenkin ihan eri tavalla. Lunta ei ole näkynyt lähes kolmeenkymmeneen vuoteen, autoa saa kaivaa aamuisin jään ja loskan alta. Joutuu heräämään puoli tuntia aikaisemmin jo pelkän pukeutumistarpeen vuoksi. Loska on niin painavaa, että uusi juuri hankittu kolakin hajoaa ensi työnnöillä. Jää auton ikkunoissa on kuin liimaa, sitä saa nyrhittyä skrapan kulmalla sen verran, että pystyy kurkkimaan jotenkin ulos, paitsi, että kun lähdet liikkeelle, sekin aukko huurustuu jatkuvasti umpeen. Ja hiki on jäätynyt otsalle. Ja mikä pahinta, joutuu itse paistamaan ne lätytkin vielä. Huomaatte varmaan, miten innostunut olen tästä vuodenajasta.

Uusi suhtautuminen talveen

Tarjoilimme itsellemme päiväkahvit metsässä yhtenä iltapäivänä ja juttelimme jälleen täällä maalla olostamme ja ajatuksistamme. Sammalmättäällä istuessani, kahvia kuksasta hörppiessäni, vaikka persus oli ihan jäässä, niin en huomannut stressata sillä hetkellä mistään ja talvisen luonnon kauneus tuli äkkiä esiin laskevan auringon valossa.

Hämmästellen tuijotin ympärilleni, kun huomasin miten upea luonto oikeasti onkaan näin talven alkaessakin. Jääkukkasia järven jäällä, kirkas jää, jonka läpi näkyy pohjaan asti, jäähelmiä kuusenoksilla, niin kaunista.

Löytyisikö se lapsuuden talvien ilo vielä?

Uskon hyvinkin, että se on mahdollista, vaikka minulle kevät ja kesä ovat aina olleet ainota vuodenajat, muuten olen vain yrittänyt selviytyä. Talven havaitsemiseen vaaditaan kuitenkin pysähtymistä ja näin vapaata täällä viettäessämme meillähän on siihen mahdollisuus. Ulos tulee mentyä, kun sinne haluaa mennä, eikä tuonne metsään tarvitse pukeutuakaan kovin tyylikkäästi, saa laittaa oikeasti lämmintä päälle. Tunnelma on sama kuin lapsena: hienoa jäätä, valkoista lunta, voi miten ihanan kirpakka ilma.

Mietin, että mikä olisi se tapa, että lapsuuden talven ilon jatkossakin löytäisi ja päädyin siihen yhteen keinoon, että ei vaan enää mene töihin. 😏

Vaan pakko sitä on yrittää pysähtyä perusarjenkin keskellä, koska melko epärealistista on, että koskaan enää ei tarvitsisi töissä käydä, vaikka mieheni lottoaakin ahkerasti joka viikko. Eli sitä rauhoittumista kun täällä harjoittelen, niin toivottavasti sen myötä koen jatkossakin talvet hienoina vuodenaikoina.

Ja nyt on heti palattava todellisuuteen, koska kuitenkin tunnen itseni. Tällä hetkellä siis lämpömittari ilmoittaa -12 asteen lukemia ja lunta on maassa puoli senttiä, ei pysty edes kolaamaan, vaikka yritin tai pystyi eikä se ollut kovin rankkaa. Voi olla, että vielä talvesta myöhemminkin tulen kirjoittamaan, mutta nyt jo sanon, että todennäköisesti parin kuukauden päästä, kun lunta on metri ja pakkasta -25, kehotan teitä kaikkia unohtamaan nämä fiilistelyt ja muuttamaan kanssani Intiaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *