Lämmin leipä ja voi, voi

Lämmin leipä ja voi, voi

No nyt oli heti pakko lunastaa lupaus henkilökohtaisempaan blogiin siirtymisestä ja kertoa teille omista puuhailuistani. Tämä kirjoitus on pelkkää ajatuksen virtaa, lopussa leipäohje 😁

Päätin tomerasti jo pikkutyttönä, että minusta ei tule kotiäitiä. Esikuvanani oli pikemminkin Alexis Colby, tuo upea nainen, joka purjehti huoneeseen turkki päällä ja istui työpöydän ääreen, pöydän, jonka jalkoina oli elefantin syöksyhampaat. Aika tavoiteltavaa, vaikkakin tänä päivänä hieman arveluttavaa, niin turkki kuin ne norsulta anastetut hampaatkin.

Kuin kaksi marjaa

Pointti oli kuitenkin se, että minä en aikonut panostaa perhe-elämään, vaan halusin tehdä töitä ja löytää mielenkiintoisen ja tuottavan uran. Jos se olisi öljybisneksessä, niin ei paha, vaikka mahdollisuudet siihen Lounais-Suomen rannikkokylässä eivät olleet suuren suuret, mutta muista: dream big.

Perhe-elämään mielestäni liittyi vahvasti se, että minun olisi pitänyt illasta toiseen essu päällä taiteilla keittiössä mitä maistuvimpia illallisia. Enkä siis ollut innostunut käyttämään aikaani ruoanlaiton opetteluun, vaikka äiti kotitalousopettaja olikin ja se siten olisi käynyt kovin helposti.

Ihan valtavaan nousukiitoon kun ei ura heti lukion jälkeen lähtenyt ja siinä sitten laittoi iltavuorossa lakanaa mankelista läpi, ei aivan joka viikko ollut varaa käydä ulkona syömässä. Ja jos käytiin, niin se oli useimmiten pizza tai burgeri alennuskupongilla. Lopulta oli siis annettava periksi ja opeteltava nuo keittiön salaisuudet. Sitten kun joskus tienaisi ihan sikana, niin voisi muistella tätä uhrautumista ylpeänä.

Voin kertoa, että nyt löytyy teille taas yksi ilon aihe tästä maailmasta ja se on se, että ette joutuneet olemaan paikalla, kun maistatin ensimmäistä lihapullakastikettani. Tai tein ensimmäiset pizzapohjani, ihan itse.

Varsinaisesti ehkä kovinkaan moni ei kutsuisi sitä kastikkeeksi. Isoja lihapullia nökötti kauniina valkoisessa hyytelössä, joka maistui vedeltä ja vehnäjauhoilta. Mutta onneksi hätä ei ollut tuon näköinen, sillä rakkaalta äidiltäni sai aina hienoja neuvoja. Hän ei kuitenkaan välttämättä töidensä lomassa oikein aina jaksanut keskittyä meidän lasten ongelmiin, jotka siis olivat yllämainitun tapauksen tasoisia, joten ohjeet olivat hieman kyseenalaisia. Hänelle soitettuani ja kerrottuani, että ruskea kastikkeeni ei ollut ruskeaa, sain ohjeeksi lisätä kastikkeeseen soijakastiketta, jolloin siitä tulisi ruskeaa. Loogista, ajatella, etten itse tajunnut. 

Sen jälkeen kastike oli ruskeaa ja maistui vedeltä, vehnäjauhoilta ja soijakastikkeelta. Voin laittaa reseptin joskus, jos haluatte yllättää perheenne. Näin jälkikäteen olen ollut hieman hämmentynyt siitä, että äidilläni oli työpaikka opettajana.

Pizzapohjataikinasta unohdin pois öljyn. Tarjolla oli siis kertakäyttölautasia, jotka oli päällystetty jauhelihalla, ketsupilla ja Emmentalilla, myös ripaus oreganoa. Makumaailma ja suutuntuma olivat mielenkiintoisia.

Tässä on kuitenkin tullut jokunen vuosi kokkausta harjoiteltua, koska vieläkään en tienaa niin sikana, että voisin syödä ravinteleissa kaiket päivät, niin voin jo sanoa, että minusta on kehkeytynyt melko oiva kokki. Ja ruoanlaitto on muuttunut mukavaksi ja mielenkiintoiseksi.

Mutta keittiössä tapahtuu myös leipomista ja se ei ole vahvuuteni. 

Äitini, josta äsken mainitsin, tunnetaan siis hyvistä elämänohjeistaan, niin myös pohjattomasta rehellisyydestään ja suorapuheisuudestaan, ainakin meitä lapsia kohtaan. “Juu, ei se taida leipominen, Suvi, olla sinun juttu, siinä kun pitää olla aika tarkkana. Ruoanlaitto sopii sinulle paremmin, kun voi tehdä vähän sinne päin” Toisaalta kiitos totuudesta, näin ei pääse liikoja luulemaan itsestään, siitä olen iloinen. Enkä myöskään lähde turhaan rakentamaan mitään Instatiliä leipomusteni esittelyä varten ellei noin niinkuin huumorimielessä ja “tiedä, mitä välttää” -ohjeistuksilla.

Mutta suurpiirteisyyden lisäksi olen jääräpäinen, mistä syystä perhe saa aina mitä ihmeellisempiä tekeleitä eteensä. Mutta nyt osui kohdalle täysosuma.

On pakko jakaa leipäohje, jonka minäkin osaan leipoa, ja joka näyttää leivältä. Olen tänään ylistänyt kaikille tätä ohjetta, koska se on niin simppeli ja sitä voi tuunata oman mielen mukaan. Resepti on muutoin suoraan tuosta jauhoseoksen kyljestä, mutta käytin vähän kikhernejauhoakin. 


Gluteeniton härkäpapuleipä

5 dl lämmintä vettä

1 pussi kuivahiivaa

1tl suolaa

4 dl Härkäpapu-jauhoseosta

2 dl kikhernejauhoa

Sekoita kaikki aineet huolella, anna taikinan levätä hetki ja laita voideltuun, jauhotettuun leipävuokaan. Kohota lämpimässä paikassa n. 20 min. (Ohjeessa on 45 min, mutta se oli minusta liikaa, leipä tuli melkein ruokapöydän kohdalla vastaan).

Paista 220 astetta 40-50 minuuttia. Kääri puhtaaseen leivinliinaan.

Olen maustanut taikinaa välillä nokkosella ja välillä seesaminsiemenillä, mutta tuossa nyt on vain mielikuvitus rajana. 

Jos taikinaan lisää jauhoja vielä vajaan desin, niin siitä saa tehtyä pari leipää ilman vuokaa, kuten tässä kuvassa.

Uuniin menossa

Koko keittiö tuoksuu herneeltä, mutta älä anna sen haitata, leivässä se ei maistu. Eli sitten vaan nautitaan lämpimänä, sentti voita päällä 😜👌

Kummallisinta tässä on se, että tämä leipä on hyvää vielä huomenna ja ylihuomennakin, toisin kuin aikaisemmat gluteenittomat tekeleet, joita olen vääntänyt.

Leivontailoa!

Tämä postaus ei sisällä mitään kaupallista yhteistyötä, pidän itse tuotteesta ja suosittelen sitä ihan omasta halustani 😊

2 comments

No ehdottomasti. Sunnuntaina sitten leipomispäivä, äläkä unohda voita:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *