Oli yksi syy matkustaa Kuopioon – löytyikin monta syytä vielä palata

Oli yksi syy matkustaa Kuopioon – löytyikin monta syytä vielä palata

Johtaja on päättänyt oikeasti palata hirvimetsälle 25 vuoden jälkeen ja siitä syystä meidän piti lähteä Kuopioon. Tämä vaatinee pientä selvennystä.

Me olimme (eli minä olin) jo lähtöä Kiteelle suunnitellessamme päättäneet, että matkustamme täällä Itä-Suomessa ja tutustumme alueen kaupunkeihin, koska kotiseudulta tänne suuntaan ei tule lähdettyä mitenkään ex-tempore. Kuopioon on meiltä noin kolmen tunnin ajomatka, niin se ei ollut ihan ensimmäisenä listalla, mutta ainahan ei asiat lutviudu suunnitellusti. Tässä kohdassa kuvaan astui kehiin yllättävä metsästysinnostus ja reissu, johon johtaja oli yllytetty ja siihen tarvittava hirven ammuntalupa, Luvan saanti vaatii ammuntakokeen, jonka tähän aikaan vuodesta pystyi suorittamaan vain Kuopiossa, Vehmersalmella. Koira siis mummolaan hoitoon, hotellivaraus ja auto kohti Kuopijjoo.

Ysitie se vie suoraan perille ja senkin varrelle mahtuu toinen toistaan kauniimpaa maisemaa. Järviä ja vaaroja, varsinaissuomalainen haukkoi henkeään.

Hotellille päästiin perille pimeän aikaan ja siitä lahdettiin lähes samantien Siilinjärvelle. Sinne meitä veti entinen työkaveri perheineen ja hänen miehensä pitämä ravintola Pankko. Voi että miten mukavaa oli nähdä monen vuoden jälkeen, vaihtaa kuulumiset ja syödä ihan loistavaa sapuskaa. Jos siis koskaan ikinä mistään syystä eksyt Siilinjärvelle tai jos olet niin onnekas, että jo asut siellä, niin Pankkoon vaan lounaalle, illalliselle, välipalalle, miten vain. Edellisestä hehkutuksesta en hyötynyt kaupallisesti mitenkään, vaan olen yhä sen tyrnilohen ja punajuuririsoton lumoissa.

Tyrnilohi ja punajuuririsotto
Kananpoika saltimbocca

Päätettiin (tällä kertaa yhdessä) jatkaa iltaa vielä Kuopiossa, joten kiitokset aivan mahtavasta illallisseurasta ja kohti Kuopion toria. Johtaja oli kuukletellut vähän baareja ja joku sitten oli osoittautunut vierailumme arvoiseksi. Sinne emme kuitenkaan koskaan päässeet, sillä huomion vei Apteekkari ja bändijukebox, huonotkin biisit kuulostivat kohtuullisilta paikallista olutta ja lonkeroa nauttiessa.

Iso-Kallan panimosta

Ja sitten valkeni aamu

Hotellimme oli puolen tunnin kävelymatkan päässä Puijon tornilta, joten ajattelimme, että siitä saamme mukavan aamulenkin, kun reippailemme urheilukeskukselle. No eihän keskukselle kävellyt kuin kymmenen minuuttia, loppu kaksikymmentä olisikin kulunut porraskiipeilyyn. ”No en kyllä tule!” kuului melko tiukka kommentti johtajan suusta. Minä naurahdin ja olin varma, että kyllä me nyt vain kapuamme. Kuitenkin mäen nähtyäni aloin epäröimään vahvasti, että kaksikymmentä minuuttia ikinä riittäisi siihen räpiköintiin.

Tarkemmin asiaa tarkasteltuamme päädyimme yhteisymmärrykseen, että portaat itseasiassa taitavat olla kiinni, ihan varmasti olivat. Tornille on nyt tällä kertaa pakko mennä autolla, mutta ensi kerralla sitten otetaan tuo porrasurakka vastaan.

Millä tahansa sinne sitten kiipeääkään, niin on kyllä kuuden euron pääsymaksun arvoiset näkymät. Kaffea siemaillessa tuli mietittyä, että eihän se hassumpi kaupunki Kuopiokaan olisi asustella. Ei tässä kuulkaas yhtään tiedä, miten meidän tällä sapattireissulla vielä käy.

Ja vihdoin sitten koitti ammuntakoe

Vehmersalmelle oli ajomatkaa 40 minuutin verran ja jälleen läpi upeiden maisemien. Ampumakoe järjestettiin riistanhoitoyhdistyksen ammuntaradalla ja mietin siinä, että saankohan minä ylimääräisenä mennä paikalle, jos ei vaikka tykätä. Mies nauroi minulle taas, koska ajattelen aina liikaa ja mietin toisten puolesta. Hörähdyksestä suivaantuneena lampsin tomerasti, tai hiukan varovasti, hänen perässään porttien sisäpuolelle. Vähän kyllä jännitti.

Taas turhaan jännitin. Ihanaa oli jutella savolaisukkojen kanssa näistä ammuntakokeista, hirvenmetsästyksestä ja ukkoporukoiden illanistujaisista erämökeillä. Minä olin kovin asiantunteva, kaikista aiheista. Ja kun oma ukko katosi mökin uumeniin kivääriä lataamaan, nämä herrasmiehet pitivät minulle yhä seuraa. Voi että, minulla oli mukavaa, voisin mennä toistekin, pitäisiköhän sitä itsekin hankkia näitä kaiken sortin lupia.

Kokeessa pitää osua tauluun, jossa komeilee hirven kuva luonnollisessa koossa vieressään karhu. Ihan ensiksi siis tulee tunnistaa kumpaa eläintä on kokeen jälkeen lähdössä metsästämään, erittäin hyvä, sanon minä. Vielä siis kertauksena, tässä meidän tapauksessa oli kohteena se hirvi, tämän vielä johtajallekin varmistin. Kokeessa on tarkoitus ampua hirven siluettiin neljä laukausta 90 sekunnissa, taulu on 75 metrin päässä. Tämän informaation saatuani, mietin, että onko oikeasti ketään, joka ei pääsisi metsästämään, kun ei se taulu edes liiku. Minähän en ole hirvimetsällä käynyt, mutta voisin äkkiseltään kuvitella, että se hirvi ei tositilanteessa kovin lähelle tule ja odottele tuollaisella aukiolla nöyrästi kohtaloaan.

Nyt kävi sitten hyvin tällä kertaa ja on varmistettu minun lähtölupani lisäksi myös kaatolupa ja matka Sallaan parin viikon päästä voi alkaa. Me hyvästelimme ukot majalla ja toivotimme onnea ammuntaan ja lähdimme ajelemaan kotia kohti.

Ja sitten vielä ne syyt palata jonain päivänä Kuopioon

  1. Kalakukko jäi ostamatta tai lihakukko
  2. Luonto kaupungin ympärillä oli upea, haluamme paremmin päästä katsomaan saaristoa ja rannikkometsiä.
  3. Pakko päästä vertaamaan, miten kuopiolaiset ravintolat pärjäävät siilinjärveläiselle
  4. Tunnelma kaupungissa oli oikeasti niin letkeä, että ihan vaan hengaamaan sinne on vielä pakko jonain päivänä mennä
  5. Iso-Kallan panimokierros. Miten syntyy niin hyvää lonkeroa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *