Oman mielen voima on uskomaton – pelkäsin jotain, mitä voisi tapahtua.

Oman mielen voima on uskomaton – pelkäsin jotain, mitä voisi tapahtua.

Mieheni on näinä yhdessä olomme vuosina useasti tiedustellut halukkuuttani pilkkireissuille, mutta olen kohteliaasti kieltäynyt, vaikka se onkin aiheuttanut eri asteisia marttyyrikohtauksia. Ei minua kalastus lainkaan haittaa, se on joskus jopa ihan mukavaa, mutta jäälle meno, sitä olen pyrkinyt välttämään koko aikuisikäni. Kalastetaan kesäisin, niin on tarkoitettu.

En usko, että olen ainoa, jolla on sellaisia outoja pelkoja, joiden syntymiselle ei ole mitään syytä ja jotka ovat täysin mielikuvituksen tuotetta. Tässäkin kohtaa oma mieli yllättää uskomattomalla voimallaan.

Siis, minä pelkään mennä jäälle. Miksi? No koska siitä voi pudota läpi, kokea kauhua ja hyytävää kylmyyttä ja sitten kuolla, ihan yksin, kauhuissaan siellä hyytävässä kylmyydessä. En ole koskaan pudonnut avantoon enkä ole koskaan kenenkään nähnyt putoavan enkä tunne ketään, joka olisi pudonnut, paitsi meidän koiran joskus lapsuudessamme. Se tuntuu vain erittäin epämiellyttävältä tavalta poistua toiseen ulottuvuuteen, joten sitä on siis hyvä vältellä. Loogista, eikö?

Ihan hirveää. Ajatelkaa nyt, jos tuonne putoisi ja joutuisi jään alle ja..ja… vaikka ei tuosta olisi jalkakaan mahtunut. Suhteellisuudentaju on myös ihan hyvä juttu!

No johan nyt toki itsekin tiedostan, miten naurettavalta tämä kuulostaa, mutta olen ajatellut, että omapa on ongelmani ja parhaani teen jäitä vältelläkseni, sillhän se hoituu. Nyt on kuitenkin niin, että nykyinen majapaikkamme sijaitsee hyvinkin järvisellä alueella ja täällä on ihmisillä tapana vapaa-aikana käydä järven jäällä, pilkkimässä, verkkoja laskemassa ja mitä lie muuta. No olenhan minä totaalinen ääliö, jos kymmenen tyyppiä seisoo keskellä järveä ja minä kerron pysyväni maissa, etten uppoa. Naurunalaiseksi joutumisen pelko on siis vielä voimakkaampi kuin jäänalaiseksi päätyminen. Kyllä näitä pelkoja löytyy taskuista, juu, useampikin, eri tasoisia ja eri tilanteisiin sopivia, voin myös myydä, jos kiinnostaa.

Siedätyshoitoa

Mieheni on kiitettävän sitkeää sorttia. Eilen 2587:s kerta, kun hän kysyi: “Lähdetkö huomenna aamulla jäälle, mentäisiin iskukoukut kokemaan?” Ja niin hellyyttävästi lisäsi siihen perään: “Voit olla siinä rannassa.”

No kyllähän minä nyt sinne rantaan menisin, koiran kanssa kävellään siinä ja katsellaan maisemia. Sehän on mitä mainion aamun aloitus ja niin auringon noustessa sitten hypättiin autoon ja ajettiin järvelle. Maisema tuohon kellonaikaan oli uskomattoman upea ja ihailin sitä kameran linssin läpi. 

Johtaja marssi suoraan jäälle ja pyysi mukaansa. Ja siinä kohtaa minä sitten päätin ja vähän puhuin itsekseni: “Kuules nyt nainen, otahan itseäsi niskasta kiinni. Nyt jos puttoot, niin onhan sulla kaveri mukana ylös kiskomassa. Nyt vaan rohkeasti eteenpäin! Ei ole tämä päivä hyvä kuolla.”

Viimeinen lause vakuutti ja sinne minä sitten astuin ja olikin melko järisyttävä kokemus. Vaikka järki sanoi, että jää kestää oikein hyvin, niin enhän sitä kuunnellut. Pauke ja ritinä pelotti niin paljon, että huomasin kyyneleiden valuvan silmistäni. Ihan hullua, olinhan lapsena monet kerrat kulkenut jäällä ja luistellut, miten olinkaan näin vieraantunut tästä? Ja mielenkiintoisinta oli se, että pelko, jonka olin itse luonut aiheutti näin voimakkaita tunteita.

Avantoja tarkistettavaksi oli viisi. Ensimmäisessä oli hauki, niin innostus siitä hälvensi pelkoa jonkin verran ja jos kalaa kerran tulee, niin pitäähän se viideskin siellä jossain puolen kilometrin päässä käydä katsomassa.

Ja niin siinä kävi, että kävelin jäällä järven päästä päähän, aika ylpeä olen itsestäni. Eihän se pelko sinne järvelle kokonaan jäänyt, mutta kynnys on nyt ainakin vähän matalampi. Jospa vaikka uskaltautuisi uudestaankin, tuotahan ei tiedä. 

Tämä voimavara hyötykäyttöön

Ja kun olin taas turvallisesti rannassa aloin miettimään sitä oman mielen voimaa. NLP (Neuro Linguistic Programming) – kurssilla viime kesänä käytiin kyseistä teemaa läpi, mutta nyt vasta tajusin sen oikeasti käytännössä. Pystyn siis mielikuvittelemaan itselleni pelon sellaisten tapahtumien avulla, jotka eivät ole edes tapahtuneet minulle. Mitä jos käyttäisin mieltäni kuvittelemaan jotain myönteistä: yhtä voimakkaasti uskoisin onnistuvani yritykseni kanssa, samalla tavoin pystyisin näkemään itseni matkalla asettamieni tavoitteiden suuntaan. Mitä silloin saavuttaisinkaan?

Toisin sanoen, tämä käännetään nyt voimavaraksi. Eli kun oikein vahvasti kuvittelen, miltä tuntuu istua omalla terassilla palmun alla ja kirjoittaa kirjaa ja samalla siemailla margaritoja alan uskoa siihen tunteeseen ja pyrkiä siihen. Samalla voimalla, jolla välttelin jäätä ilman syytä. Mitähän tapahtuu?

Kokeile sinäkin. Mitä tavoitteita sinulla on, kirjaa ne ylös? Sen jälkeen kuvittele, miltä tuntuu, kun saavutat ne. Tuntuuko siltä, että sitä kohti haluat mennä vai onko polku kuitenkin johonkin toiseen suuntaan. Tutustu itseesi ja lähde niitä tuntemuksia kohti ja negatiiviset ajatukset nakataan matkalla johonkin roskakoriin! Älä pelkää, että sinivalas syö sinut matkallasi tai mitään muutakaan yhtä todennäköistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *