Blogi

Viime viikolla eräänä päivänä ovelle koputettiin. Näin lähes turkulaisena se oli hämmentävää, sillä siellä tai oikeastaan missään kaupungissa ikinä ei nykyään kukaan tule yllätyksenä kylään. Mieheni meni avaamaan oven. Siellä iloinen naapurin lihatilan rouva tuli toivottamaan meidät tervetulleiksi, kun olimme kylälle muuttaneet ja toi mukanaan paahtopaistikimpaleen. Siis hämmentävää. Tänään olin aamupäivän yksinäni. Lähdin koiran kanssa ulos, laittamaan asentamiimme viehkoihin heijastinnauhaa. Minusta tuo sana on aivan ihana, viehka. Varsinais-Suomessa sanomme tylsästi aurauskeppi. Menemme laittamaan aurauskeppejä. Mutta täällä viehkotetaan. Paljon siistimpää. Niitä siinä sitten lauleskellen tarroitin, mutta kohta alkoi pyöriä sen verran paljon hirvenmetsästäjiä lähistöllä, että katsoin parhaimmaksi viedä koiran sisälle. Se kun on erikoistunut kärpäsiin ja myyriin, niin voisi aiheuttaa ihmetystä hirviporukassa. Sisälle päästyäni mietin, että mitä sitten tekisi. Päässä oli kyllä lista tekemättömistä töistä, mutta juuri nyt ne eivät kovinkaan paljon houkutelleet pariinsa. Sitten muistin sen paahtopaistin ja päätin lähteä rakentamaan oikein kunnon sunnuntailounaan valmiiksi kun mies saapuu kotiin. Essu…

Lue Lisää

Isäntä pakkasi aamulla treenikassia ja kaasutti keskustaan kuntosalille. Minä valmistauduin avaamaan läppärin ja ryhtymään töihin, olin mielessäni listannut muutaman asian, jotka olisi hyvä tehdä valmiiksi vielä, kun ei niillä ole kiire. Tuijotin työpöytää ja se tuijotti takaisin. Sitten katsoin koiraa, joka makasi sohvalla ja katsoi vuorotellen minua ja ulko-ovea. Aika nopeasti se päätös syntyi: työt saisivat odottaa, viimeisenä iltana ennen määräaikaa ne kuitenkin valmistuvat. Ja sitä paitsi koira tarvitsi nyt enemmän rakkautta ja huomiota. Kävelimme reippahasti seitsemän kilometrin lenkin parin järven ympäri, ihana hiljaisuus ympärillämme. Reitti kulkee anopin talon ohi ja Muhvi ei ikinä ohita sitä käymättä sisällä. Tälläkin kertaa vierailu kannatti, sillä miten satuimmekin osumaan karjalan piirakoiden leipomisaamuun, kylläpä kävi tuuri. Anopin keittiö on sellainen paikka, että siellä jotenkin on helppo vain olla. Ehkä yhtenä syynä on se, että siellä hemmotellaan pilalle kaikki. Siinä sitten join aamukahvia toista kertaa ja möllötin lueskellen Kodin Kuvalehden numeroa viime keväältä. Sisällysluettelosta osui…

Lue Lisää

Mies lähti aamulla kaverin kanssa kalastamaan. Tiedustelin mahdollisuutta sille, että olisivat siellä koko päivän. Ajatus päivästä ihan yksin tuntui jotenkin erityisen houkuttelevalta. Vaikka olisihan kanssani tuo koiran möllykkä, mutta sille riittää nykyään oven aukaisu, jonka jälkeen se seikkailee ihan itsekseen pihan ympäristössä, joten emme oikeastaan edes huomaisi toisiamme. Mies yritti selvittää minulle, miksi he olisivat palaamassa kyllä jo iltapäivällä, ihan iltaan asti eivät jaksaisi järvellä ajella. No tähän on aina keinonsa: laitoin mukaan lonkeroita ja toivotin mukavaa päivää, eivätköhän he jotain keksi. No siinä minä sitten olin itsekseni ja mietin, mitä oikein tekisin. Koiran kanssa lähdettiin kiertämään lähintä järveä ympäri, mutta ei siinä saanut kulutettua kuin vajaan tunnin. Olin toimeton ja tylsiintynyt jo ensimmäisen kahden tunnin aikana. Sitten sain ajatuksen retki-illallisesta omassa pihassa. Ei muuta kuin viestiä miehelle, että tulkaa sittenkin ajoissa ja tuo kaverisikin syömään. Olin siivonnut pihapiirissä olevan kodan aikaisemmin ja päätin, että siinä voisi grillata jotain hyvää.…

Lue Lisää

6/42