Blogi

Olen tässä kahden viikon aikana jälleen kerran huomannut, että kyllä sillä, mitä suuhunsa laittaa on aikamoinen merkitys hyvinvoinnille ja jaksamiselle. Vanha sanonta kertoo meille, että suutareiden lapsilla ei kuulemma ole kenkiä. Tiedä heistä sitten, reppanista, mutta terveydenhuollon asiantuntijan lapsilla on lautasella varmasti kaikki, mitä tarvitseekin olla ja kaikki pilleritkin päälle, mutta mamman omassa kipossa voi olla vain munkki. Olen koulutuksissa puhunut siitä, että mielen voima on valtava ja helposti pystyy itselleen kertomaan, miten terveellisesti syö ja monipuolisesti. Samalla kuitenkin ihmettelee sitä, miksi ei nukuta ja miksi ihmeessä on koko ajan niin väsynyt. Ja tähän ansaan huomasin itse astuneeni. Miten ihminen voikin kuvitella syövänsä jotenkin hyvin, vaikka peilistä katsoo takaisin väsähtänyt blobfish (kuva). Nyt kun olen tässä pari viikkoa ollut itsekseni, paitsi mitä nyt tytär menoiltansa ehtii välillä olemaan seurana, niin on ollut jotenkin helpompaa taas normalisoida syömistään. Kunnollinen aamupala, paljon kasviksia aterioilla, makeiset, pullat ja kakut pois, niin olo on…

Lue Lisää

Palasin tällä viikolla aktiivisempaan työntekomoodiin sen jälkeen, kun olen kolme kuukautta ollut pois ja opetellut hieman rauhoittamaan menoa. Työntekotauon tavoitteena siis oli päästä eroon pyrkimyksestä tajuttomaan ja yli-inhimilliseen tehokkuuteen, joka väistämättä johtaisi uupumiseen tai kyllästymiseen. Jotain olin matkan varrella jo oppinut, hyvä minä! Mutta oikeastaan se irti päästäminen oli harmittavaisen vaikeaa ja huomaan, että kohta lähtee taas pyörä pyörimään, tehdä pitäisi koko ajan jotain. On aika surullista, että maailmankaikkeus yrittää tehdä kaikkensa ja heittää meikäläisen polulle mitä ihmeellisimpiä tarjouksia, mutta kyllä vain, on kuulkaa tällaista länsimaista kermapersettä vaikea miellyttää. Huomaan jo itsekin, että en ole tyytyväinen yhtään mihinkään enkä pysty keskittymään yhtään mihinkään. Yhtenä iltana työpistettäni siivotessa ehdin hetken ajattelemaan omaa toimintaani ja siinä oli havaittavissa ihan selkeä oravanpyörä noidankehällä varustettuna: Ensin minulla oli supermukavaa, kun töissä on tsäpäkkää menoa, kiva kun aika menee nopeasti. Sitten minä päivittelen sitä, että kyllä on kauhea meno, kiire kiire, ajatukset ei enää kulje,…

Lue Lisää

Asioilla on tapana järjestyä, sanotaan, mutta huomattavasti ahkerammin niitä tapahtuu, minä sanoisin. Muutos on jatkuvaa ja ihan aina ei kaikki mene kuten suunnittelee. No meille sitten tapahtui, ei mitään vakavaa, mutta kuitenkin sellainen järjestettävä asia, että minä lähdin köröttelemään takaisin kotia kohti. Länsirannikolle siis, Steve yhä seuranani. Muhvi-koira lähti mukaan, koska johtajasta on tullut niin kiireinen sapattilomailija, että hän ei kuulemma ehdi mitään koiraa lenkittämään. Näissä tilanteissa minä jään aina alakynteen, sillä minähän sen koiran meidän perheeseen toin. Ja jos oikein tarkkaan asiaa tarkastelee, niin en ehkä kovasti ja kauheasti silloin kysellyt saako se tulla. Joten tällä suunnitelmalla mentiin ja Muhville kovasti pahoittelin, että sen vapauden päivät metsien mättäillä olivat ohi ja paluu korttelikierroksille oli väistämättä edessä. Kotiin oli mukavaa palata. Pitkää matkaa ajellessani mietin, että jäikö minulle mitään käteen tästä niin sanotusta irtiotosta. Voisinko suositella tällaista kenellekään? Ja näihin asioihin minä sitten pohdinnoissani päädyin: Tutustuin itseeni paremmin. Opin, että…

Lue Lisää

9/66