Löysin tänään uskon itseeni – miten siinä niin kävi?

Löysin tänään uskon itseeni – miten siinä niin kävi?

Tänään jäin yksin tai en nyt ihan, on minulla seurana tuo kuvassa esiintyvä tuijottelija ja kukkulan toisella puolella asustava anoppi, mutta mies on pois määrittelemättömän ajan.

Minulla on viikon päästä yksi vaativimmista työtehtävistä ikinä, olen lupautunut koko päiväksi puhumaan aiheesta, josta mielestäni tiedän ainakin tuon päivän verran. Nyt kuitenkin lähipäivinä on alkanut tuntua siltä, että en tiedäkään mitään enkä osaa suunnitella esitystä lainkaan ja siitä syystä mahdollisuudet selvitä tilaisuudesta hengissä tai edes selväjärkisenä ovat minimaaliset. Ja lisäksi huijaan itseäni, että osittainhan tämä johtuu siitä ihastuttavasta luonteenpiirteestäni, joka jättää kaiken viimeiseen hetkeen. Totuus on se, että se johtuu vain ja ainoastaan siitä. Olisihan tätä voinut kasata jo aikaisemmin eikä vain miettiä, että se on edessä jonain päivänä.

Tämä tilanne on kuitenkin johtanut siihen, että stressitasossani on jälleen piikki sinne yhteentoista ja se alkaa tuntua tässä mökissä. Meillä on iso leivinuuni keskellä tupaa ja sitä olen nyt kiertänyt ympäri ja saanut eri asteisia kilahduskohtauksia, joiden kohteena on tietenkin ollut mies. Koirakin olisi vapaana, mutta eihän sellaiselle suloiselle oliolle voi huutaa, kun eihän se ymmärrä, miksi huudan. Eihän se mieskään ymmärrä, mutta hänelle huudan silti. Tai minulla on sellainen taktiikka, että koska en haluaisi huutaa hänelle, sillä siihen ei ole mitään hänestä johtuvaa syytä, niin kerään itsestäni johtuvaa raivoa sisälleni ihan hiljaa ja sitten se jossain vaiheessa purkautuu tornadon lailla ja hän nyt vaan sattuu istumaan siinä tiellä. Mies on ehdottanut, että joskus voisin heti sanoa, jos on jokin huonosti, mutta se ei ole mielestäni hyvä idea, koska aina on parempi tehdä niin kuin minä sanon ja mihin olen tottunut.

Tänään sain sitten jäädä stressiraivoni kanssa yksin. Vaikka metsään täällä nykyisessä asuinpaikassamme on tosiaan se kymmenen metriä, niin mies katsoi parhaaksi lähteä Lappiin 600 kilometrin päähän metsästämään, kertoi tulevansa takaisin jonain päivänä. Aamulla oli pihalla jäljellä vain peräkärryn stopparikivet.

No olihan tuo matka jo ennalta suunniteltu, mutta matkan pituus piteni aina päivällä per minun noitatanssini, ollen lopulta määrittelemätön.

Istuin tyhjässä mökissä ja katsoin ikkunasta ulos, vaikka siinä näkyikin siihen aikaan vain oma peilikuva. Aamun valjettua, olin päätynyt ajatelmissani siihen lopputulokseen, että minä lähden ulos.

Kiersimme Muhvi-koiran kanssa järven ympäri ja pysähdyimme paluumatkalla anopin kestikievariin, koska sieltä tuli tuoreiden karjalanpiirakoiden tuoksu.

Mietin siinä sitten kotiin tallustellessani, että kyllä sitä ihminen on typerä. Vaikka olen tässä itse julistanut sanaa luonnon rauhoittavasta voimasta, niin ilmeisesti odotan vain teidän toteuttavan neuvojani, vaan minä itse voin repiä tukkaani täällä sohvan nurkassa ja kirota, kun ei lenkillekään ehdi. Ei ehdi, koska on niin kiire olla saamatta mitään aikaiseksi. Lue myös, miten Muhvi muuttui metsäretkien myötä.

Mitä siellä luontopolulla sitten oikein tapahtui. Varsinaisesti en osaa vaikutusmekanismia avata sen tarkemmin, mutta siihen mennessä kun olin päässyt anopin kievarille, niin olin jo käynyt läpi mielessäni esityksen pääpiirteittäin ja harjoitellu jo alkuakin. Kaikki oravat ja varikset olivat ihmeissään, naapurit ehkä vielä enemmän. Muhvi sen sijaan käveli tottuneesti yksinpuhuvan emäntänsä vierellä, eikä jaksanut keskittyä kuulemaansa.

Olisi jo tähän ikään mennessä pitänyt oppia, että eihän sitä koskaan valmista saa, jos vain hokee itselleen, että ei tästä valmista tule.

Joku viisas on joskus sanonut:

Kun uskot itseesi, kaikki on mahdollista.

Niinpä päätin rauhoittua, uskoa osaamiseeni ja selvitä ensi viikon esiintymisestä varmasti selväjärkisenä. Tämän päätöksen jälkeen ajatukset ja ideat alkoivat selkeytyä ja muodostaa esitystä ihan itsekseen.

Ja vielä lähetän terveisiä miehelleni: jos luet tätä, voit tulla kotiin rauhallisin mielin, toivottavasti vielä kuitenkin nähdään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *