Eikö tarvitsekaan koko ajan suorittaa jotakin?

Eikö tarvitsekaan koko ajan suorittaa jotakin?

Isäntä pakkasi aamulla treenikassia ja kaasutti keskustaan kuntosalille. Minä valmistauduin avaamaan läppärin ja ryhtymään töihin, olin mielessäni listannut muutaman asian, jotka olisi hyvä tehdä valmiiksi vielä, kun ei niillä ole kiire. Tuijotin työpöytää ja se tuijotti takaisin. Sitten katsoin koiraa, joka makasi sohvalla ja katsoi vuorotellen minua ja ulko-ovea. Aika nopeasti se päätös syntyi: työt saisivat odottaa, viimeisenä iltana ennen määräaikaa ne kuitenkin valmistuvat. Ja sitä paitsi koira tarvitsi nyt enemmän rakkautta ja huomiota.

Kävelimme reippahasti seitsemän kilometrin lenkin parin järven ympäri, ihana hiljaisuus ympärillämme.

Reitti kulkee anopin talon ohi ja Muhvi ei ikinä ohita sitä käymättä sisällä. Tälläkin kertaa vierailu kannatti, sillä miten satuimmekin osumaan karjalan piirakoiden leipomisaamuun, kylläpä kävi tuuri.

Anopin keittiö on sellainen paikka, että siellä jotenkin on helppo vain olla. Ehkä yhtenä syynä on se, että siellä hemmotellaan pilalle kaikki. Siinä sitten join aamukahvia toista kertaa ja möllötin lueskellen Kodin Kuvalehden numeroa viime keväältä. Sisällysluettelosta osui silmään artikkeli: ”Aikaansaamisen arvostus on mennyt överiksi.” Artikkeli löytyy myös netistä.

Luin artikkelia hiljaa ja totesin, että se oli kuin suoraan minun elämästäni vielä vuosi sitten. Psykologi Nina Pyykkönen kertoo, että nykyisessä työelämässä ei arvosteta taukoja, jolloin luovuutta saataisiin esille. Kaikenlainen lusmuilu pyritään estämään täyttämällä kaikki tauot erilaisilla työtehtävillä.

Sellaista se oli. Oli jotenkin hienoa, että oli koko ajan kiire ja pääsi istumaan moneen palaveriin ja osallistumaan kaikenlaisiin työryhmiin. Ja ihan itse minä onnistuin sitä lusmuilua estämään, sillä oli paljon hienompaa mennä lujaa. Nykyään saan melkein allergisen reaktion pelkästään sanasta ”palaveri”.

Mutta tuollaisesta järjettömästä suorittamisesta on vaikea päästä eroon. Yritin sitä kaikin keinoin ja lopulta päädyin irtisanoutumaan ja aloitin yrittäjänä. Tarkoituksena oli tehdä vähän vähemmän, mutta huomasin nopeasti ajautuvani samanlaiseen suorittamiseen, sillä oli mielenkiintoista olla mukana vähän joka sopassa, johon pyydettiin. Pirullinen utelias luonne.

Isännän ehdotus lähteä ihan eri ympäristöön puoleksi vuodeksi tuntui hyvältä, mutta huomasin suunnittelevani sinnekin erilaisia tekemisiä. Kuuklettelin kaikenlaisia yrittäjiä ja yhdistyksiä, joiden kanssa voisin tehdä yhteistyötä, en edes ajatuksissani pystynyt kuvittelemaan, että olisin vain paikoillani.

Mutta nyt kun olen täällä Pohjois-Karjalassa, metsän keskellä, niin pikkuhiljaa alan oppia. Ehkä yhtenä syynä on se, että vaatii melkoista ponnistusta, että täältä jaksaa liikahtaa mihinkään. Olen pakotetusti rauhoittumassa 😂 Eilenkin luin kirjaa, siis pelkästään istuin ja luin, tunnin verran. Tänä aamuna lenkki oli sen verran pitkä ja anopin kahvipöydässäkin vielä viivyttelin, niin pakko myöntää, että hiukan omatuntoa jurnutti, mutta selvisin siitä, ihan hyvillä mielin.

Näistä syistä johtuen olisi hyvä mennä vähän hitaammalla vaihteella

  1. Ihminen tarvitsee tyhjänpäiväistä oleilua ollakseen luova
    • Tämä on niin totta! Miten ihmeessä muka voisi luoda jotain uutta, jos aivot kelaavat jatkuvasti erinäisiä työtehtäviä. Töissä täytyy olla aikaa vain olla. Muistan, että itse unohdin sen ja ihan itse täytin kalenteriani vähän kissanristiäismäisilläkin menoilla. Ja jos varasin kalenteriin itselleni luovaa aikaa, se oli nopeasti hyvinkin helppoa perua jonkun tekemisen tieltä. Ei hyvä.
  2. Ihan vain joutavana oleminen vähentää stressitasoja
    • Jatkuva stressi on elimistölle myrkkyä. Minullakin paino nousi, oli kaikenlaisia kipuja ja sairastelin. Mutta hei, minä olinkin reipas ja kävin kipeanäkin töissä. Haloo!
  3. Jos on kiire ei pysty ajattelemaan
    • Ei, koska aivot ovat kiinni siinä kiireessä ja kun vaaditaan ajatusta, niin sekin tehdään hätäisesti ja sen jälkeen kiirettä lisää hätäisten päätösten vaikutusten korjaaminen.

On tosiaan hullunkurista, että en onnistunut pääsemään tuosta kierteestä muutoin, kuin lähtemällä pitkälle reissulle. Nyt huomaan konkreettisesti, miten tärkeää on pysähtyä ja välillä vain olla, toipuminen on alkanut. Nautin luonnosta ja jätän sen läppärin avaamatta, jos ei huvita. Paljon paremmin se työ tulee tehtyä sillä hetkellä, kun siihen on motivaatio kunnossa.

Muistakaahan lusmuilla töissä ja kotonakin

Kodin Kuvalehti 10.3.2019

2 comments

🙂 Kiitos, mukavaa, että kävit lukemassa. Ihanaa kevättä Kiteelle, vähän on sinne ikävä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *