Ruokatauko, tuo työpäivän häirikkö

Ruokatauko, tuo työpäivän häirikkö

Väitän, että tämä on meidän kilttien tyttöjen ongelma. Minä ainakaan en kehdannut sanoa, että nyt en tule, olen lounastauolla, järjestäkää kokous toiseen ajankohtaan. Ei, minä juoksin kioskista hakemaan kahvin ja suklaapatukan ja ryntäsin tukka putkella kokouksesta toiseen. Voi luoja, miten olin hyvä! Uhriuduin, näkikö kukaan? Laitoin muut itseni edelle, näkikö kukaan? Jos kukaan ei nähnyt tai tajunnut, niin itse siitä mainitsin ja naureskelin, että on tämä aikamoista menoa.

En muuten muista yhdenkään miespuolisen työkaverini koskaan sanoneen, että: “Jätin lounaan väliin, että pääsin tähän tapaamiseen”. Ei, he tulivat silloin, kun heille sopi. Tiukasti olen sitä mieltä, että kilttien tyttöjen ongelma on tämä.

Ruokatauko jätetään välistä, koska on niin kiire. Tuohon kiireen tunteeseenkin väitän, että se on oikeasti usein itse aiheutettu. Se on siis todellakin tunne, jälkikäteen olen tajunnut, että näin oli. Asiat olisivat hoituneet toisena hetkenä, jos olisi tarvinnut. Sellaisia tilanteita, joissa piti toimia ehdottoman nopeasti, oli todellisuudessa äärimmäisen harvoin.

Niin, siis se ruokatauko, ihan turha, senkin puolituntisen voi käyttää johonkin työtehtävään. Tai voi syödä samalla, kun valmistelee erilaisia dokumentteja. Ei kovin kauaskantoinen toimintamalli. Onko sinulla siis oikeasti niin kiire? Mitä siitä kukaan hyötyy, että et pysähdy hetkeksi ja syö, ihan oikeaa ruokaa.

Mutta tiedän, sitten kun on ajanut itsensä siihen vähän hyperventiloivaan tilaan ja on niin väsynyt, että yrittää vain selvitä päivästä, ei oikein jaksa ottaa itseään enää niskasta kiinni ja ryhdistäytyä, vaan ajelehtii vain virran mukana.

Itsellä työpäivät olivat joskus melko pitkiä, saatoin mennä puoli kahdeksaksi aamulla ja lähteä kotiin seitsemän aikaan illalla. Silloin kun työpaikkani sijaitsi kaupungin keskustassa, niin oli todella helppoa löytää itselleen lounasta. Vaihtoehtoja oli useita ja enimmäkseen niistä tuli valittua tosiaan se nopein, mutta ei välttämättä ihan terveellisin vaihtoehto. Kouraan jäi se, mikä oli helposti syötävissä samalla, kun vaikkapa suunnitteli työvuorolistoja.

Monesti päädyin hakemaan bagelin lähikuppilasta ja lupasin itselleni, että vain se bageli, ei sitten mitään muuta! Siinä kun odottelin sen kylmäsavulohi-tuorejuusto-artisokka-majoneesi -herkun valmistumista ja tuijottelin muffinsseja, niin pikkuhiljaa kaveri vasemmalla olkapäällä aloitti sen hihkumisen: “No hei, yksi muffinssi, mitä väliä. Ja voisithan sä viedä sun työkaverillekin, kun yhdessä selvitätte niitä laskutuksia kuntoon. Mieti miten mukavaa on keittää kahvit ja nauttia herkullinen muffinssi työn lomassa. Ja jos tarkkaan mietit, niin on pelkkää säästöä, kun ostat useamman, on sitten huomiseksikin, kato ota kuusi, maksa viisi, oikeesti, mieti!”

Olen ymmärtänyt, että molemmilla olkapäillä tulisi istua joku pieni tyyppi, mutta tämä innokas muffinssiaddikti oli jollakin mystisellä tavalla hiljentänyt sen järkeilijän ja niin minä onnellisena kävelin töihin kuuden muffinssin kanssa. Eikä niitä ollut enää seuraavana päivänä…

Silloin myöskin ajattelin, että miten mahtava työnantajamme oli, meille oli tarjolla kahvihuoneessa aina kahvia, maitoa ja keksejä. Suurimpana tilaussuosikkina oli suklaapäällysteiset täytekeksit. Hyvän makunsa lisäksi ne ovat niin näppärän kokoisia ja pehmoisia, että niitä ei tarvitse haukata, vaan sellainen mahtuu ihan kokonaisena suuhun. Kaksi kupillista kahvia ja pari pakettia täytekeksejä, niin energiaa riitti aivan toisella tavalla ja olin terve ja reipas. Varsinaisen ruoan pystyi jättämään väliin, koska hiilihydraattiyliannostus piti nälän kaukana.

Oman alitajunnan voima on kyllä uskomaton. Kun katson kuvia itsestäni tuolta ajalta, niin energia ja terveys on kyllä oikeasti jossain tosi kaukana. Kuvassa on kulahtaneen näköinen pullukka, joka luuli olevansa terveellisyyden perikuva, koska söi viikonloppuna salaatin lounaaksi.

Ja tämä ei siis ollut työnantajan vika, hoidin ihan itse tilaukset, työnantaja antoi vain budjetin. Hyvin olisin voinut tilata vaikka hedelmiä, mutta ei kyllä heti tullut mieleenkään, olin kuin lapsi karkkikaupassa. Todellisuudessa olin pahasti sokeririippuvainen.

Mihin tällainen toimintamalli, missä ruokailuja jätetään välistä ja sitä korvataan sokerilla, johtaa? Mietitäänpä.

Sokerin haittavaikutuksista puhutaan koko ajan enemmän. Nopeiden hiilihydraattien liikakäyttö altistaa ylipainon syntymiselle ja metaboliselle oireyhtymälle. Kun ruokavalio sisältää runsaasti sokereita, verensokeri heilahtelee tarpeettomasti ylös korkealle ja romahtaa alas, näin ollen sinulla on nälkä todella usein. Ja usein se sitten johtaa siihen, että närpit suuhun vähän väliä jotain ja syötyä tulee lopulta normaalia enemmän.

Suomalaiset syövät noin 30 kg sokeria vuodessa per henkilö näistä 14 kiloa on makeisia. Onhan se ihan jäätävä määrä.

Ylipaino on iso ongelma ja siihen liittyvät sairaudet jo ihan arkipäivää. Tavallinen ruokailu on unohdettu ja popsitaan jatkuvasti jotain pientä ja mikä huvittavinta, kuvitellaan, että syödään erittäin pienesti. Kuitenkin paino nousee ja väsymys on arkipäivää ja tätä sitten päivitellään työporukassa, kun aineenvaihdunta loppuu lähes kokonaan, kun täyttää neljäkymmentä. Juu, siihen ikään se juuri liittyykin erittäin vahvasti, ei mitään tekemistä sillä, että syöty ruoka on jotain, mitä elimistö ei lainkaan tarvitsisi.

Sokeria ei kuitenkaan tulisi mätettyä niin suuria määriä, jos ruokailukerrat olisivat säännöllisiä ja sisältäisivät oikeaa ruokaa. Ihan tosissaan kun ajatellaan, niin kumpi vaihtoehto työnantajaorganisaatiolle on hyödyllisempi:

  1. Sokeripitoista ruokaa jatkuvasti naposteleva, ruokatauot väliin jättävä ja itsensä piippuun vetävä suorittaja, joka istuu tunnollisesti jokaisessa turhaakin turhemmassa kokouksessa
  2. Ruokatauolle menevä, terveellistä ruokaa syövä ja itsestään huolta pitävä työntekijä, joka osaa priorisoida tekemisensä ja saa asioita eteenpäin.

Kyllä se on se kakkosvaihtoehto, itse ainakin arvostin enemmän sellaisia työntekijöitä. Mutta mitäs te (en sano me, koska en enää ole) esimiehet sitten teette? Te keskustelette työntekijöiden kanssa, miten pitää huolehtia itsestään, ei saa työasioita miettiä vapaa-ajalla, tulisi syödä terveellisesti, eikä missään nimessä nipistää ruokatauosta, se on työntekijän omaa aikaa, ansaittu tauko keskellä päivää. Ja sitten elätte itse ihan päinvastoin, aivan älytöntä. Vaikka äitinä/isänä ehkä käytätkin sanontaa: “Älä tee niinkuin minä teen, vaan niinkuin minä sanon”, niin älä toteuta sitä töissä. Ole esimerkkinä myös tässä asiassa,  oikeasti, mitään palkintoa et saa, jos ruokatauon uhraat itseltäsi pois.

Pieni muistilista sinulle, pidä itsestäsi myös huolta:

  1. Keskity syömiseen. Poistu työpisteeltä, istu alas ja syö. Tiedosta siis se, että olet syömässä ja mitä syöt.
  2. Huolehdi, että ruoka sisältää kasviksia ja proteiinia. Jaksat hallita sitä kiirettä paljon paremmin, kun elimistön ravintoaineiden saanti on turvattu.
  3. Syö säännöllisesti. Älä pidä useampaa pientä napostelutaukoa, vaan yksi kunnollinen ruokatauko ja tarvittaessa välipalatauot.
  4. Huolehdi myös kotona monipuolisesta ravinnosta.

Tuo viimeinen kohta on muuten sellainen, että se ei onnistu, jos työpäivän ruokailut on pielessä. Päivän aikana, jos välttelee syömisiä, niin illalla hotkii kaikkea eteen tulevaa jo kaupassa käynnin aikana ja kotimatkalla.

Tämä ruokailujen pois jättäminen liittyy olennaisesti pitkittyneeseen stressiin, mutta siitä tulossa ihan oma kirjoituksensa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *